ILTA PÄIJÄNTEELLÄ

ILTA PÄIJÄNTEELLÄ PURJEHTIEN

RETKEN KUVAUS

Lähdemme iltapäivällä Jyväskylän satamasta, Hotelli Alban laiturista. Vaihtoehtoisia lähtöpaikkoja voivat olla esim. Juurikkasaaren venesatama Säynätsalossa tai Savutuvan Apaja Haapaniemessä. Reissulle lähtijät ohjataan veneisiin ja käymme läpi purjehdukseen liittyvät turvaohjeet. Pelastusliivit puetaan päälle ja lähdemme toivottavasti hyvällä säällä. Tuulten ollessa suotuisat lähdemme liikkeelle purjein. Alitamme Äijälän-salmen sillan mastot siltaa hipoen. Purjehdimme kapeita salmia pitkin Poronselälle jonka jälkeen aukenee varsinainen Päijänne. Matkan edetessä nautimme kahvit/teet pikku purtavan kera samalla purjehtien kohti Ristinselkää . Matkan aikana voimme pulahtaa uimaan rannalta tai veneestä. Takaisin purjehdimme tuulten mukaan. Retki voidaan päättää joko lähtöpaikkaan Jyväskylän satamaan tai ennakkovarauksella lähellä satamaa olevalle Savutuvan Apajalle jossa on myös eri tilauksesta mahdollisuus saunoa ja nauttia muista paikan erikoisuuksista. Purjehdittavan reitin pituus vaihtelee tuuliolojen mukaan.

AIKATAULU

Lähtö n. klo 18, paluu n. klo 22, kesto n. 4-5h

    RETKI SISÄLTÄÄ:

  • Veneen kippareineen
  • Purjehdusvarusteet: pelastusliivit, sadevaatteet, käsineet
  • Nokipannukhvin joko veneessä tai rannassa
  • Purjehdusreitti asiakkaan toiveiden ja tuulien mukaan
  • Tapaturmavakuutuksen

    RETKEN VAATIMUSTASO, ERITYISOSAAMINEN JA ERITYISEHDOT:

  • asiakkaalta ei vaadita erikoisosaamista
  • vaatimustasoltaan helppo - normaali
  • liikuntarajoitteisten osallistuminen sovittava erikseen
  • lapset alle 14 vuotta sovittava erikseen
  • uimataito selvitetään ennen retkeä mutta sen puute ei ole este retkelle osallistumiselle

HINNASTO

Finnsport 650 AC

moottorivene

max. 6 henkilöä

570 EUR sis. alv

Finn 26

purjevene

max. 5 henkilöä

450 EUR sis. alv

H-vene

purjevene

max. 5 henkilöä

450 EUR sis. alv

    RETKEN PERUUTTAMINEN:

Retki perutaan tuulen ollessa yli 12 m/s tai jos veneen kippari toteaa retken olevan asiakkaille turvallisuusriski. Jos tuuliolosuhteissa on odotettavissa muutos 2h sisällä paremmaksi niin matka järjestetään. Asiakkaalle palautetaan  peruutettu ja maksettu matka kokonaisuudessaan tai järjestetään vastaava matka parempien säiden aikana. Asiakkaasta johtuva matkan peruuntuminen kts. VARAUSEHDOT.

[KOTISATAMA] [VENEET] [REISSUT] [PÄIVÄ PÄIJÄNTEELLÄ] [ILTA PÄIJÄNTEELLÄ] [PERINNEREISSU] [KALAREISSU] [KILPAILUT] [PÄIJÄNNE PURJEHDUS] [VENEVUOKRAUS] [TOIMITUSEHDOT] [TAPAHTUMAT] [VARAUKSET] [YHTEYSTIEDOT] [VENEESSÄ MUKANA]